Hani-Halli ja 2. Divarin kärkikamppailut luvassa tähän päivään. Ensimmäisessä vastaan asettuu sarjanousija ja useilla ex. Loisto/Tps pelaajilla vahvistunut Nousten Ryhti. Ottelun enemmän pelanneena Ryhti johtaa sarjaa pisteen erolla Naantaliin. Jo alkusyksyn harkkapelit lupaavat vauhdikasta ja fyysistä peliä.
1. Erä lähti tunnustellen puolin ja toisin. Ajassa 2.35 Venla Pönni laukoi 0-1 Naantalin johtoon, syötön antoi Matilda matte Kallio. Tämän jälkeenkin Naantalilla oli muutamia hyviä teräviä hyökkäyksiä. Palkintokin tuli ajassa 10.03 Janina janttu Sirola laukoi kaukaa ja Noora Laine teki hyvän maskin maalin edessä. Venlalle syöttö edelliseen. Erän loppua kohden Ryhti tiivisti jo kahteen ja pääsikin paikoille, Paula Partinen Naantalin maalissa näytti kuitenkin parastaan. Mukavasti Naantalin kaikki kolme kenttää pääsivät paikoille ja erän lopulla pallo saatiin vielä maaliin, joka kuitenkin hylättiin korkeana mailana
2. Erä alkoi kovalla ryhdin prässillä. Kuitenkin pelikellon näyttäessä 19.17 Anni Lehtonen sijoitti takalinjoilta aivan yläkulmaan jantun syötöstä. Peli tasoittui ja upean syöttökuvion päätteeksi Micaela mikke Sirola Ida Mäkisen syötöstä jo 0-4 taululle. Tämän jälkeen Naantalin tähän asti hyvin toiminut puolustus alkoi hieman pettämään ja ryhti kavensi kahdellakin. N1 on jatkanut hyvää hyökkäyspeliä ja läheltä on pitänyt. Ryhdin rankkarin Paula selvitti.
3. Erä ja kolmoskenttäkin maalin makuun Piiu Vainio 2-5 Elli Pirkkaman syötöstä ja Elli 3 minuuttia tästä jo 2-6 Anu Lehtovirran ollessa syöttäjä. Naantalin blokkaukset ovat olleet hyviä ja Paula maalissa viimeinen lukko Ryhdin hakiessa vimmatusti kavennusta. Naantalille 2 min 42 kohdalla. Alivoimakin toimi hyvin ja ansaittu 6-2 voitto meille